AJANKOHTAISTA
Avustajatoiminnan käyttöön 9 uutta autoa
Pohjoisin avustajatoiminnan aluehanke laajeni vuoden 2011 alussa koskemaan koko Lappia. Samalla paikalliset yritykset haastettiin mukaan tukemaan sotainvalidi- ja veteraanityötä.
Kampanjan tuloksena avustajatoiminta sai jo toistamiseen käyttöönsä uusia Volkswagen Polo- ja Golf-henkilöautoja helpottamaan avustajien arkea. Autoista kahdeksan jää Lapin alueelle ja yksi jatkaa matkaansa avustajatoiminnan aluehankkeen käyttöön Poriin. Ensimmäisen kerran autoja luovutettiin avustajatoiminnan käyttöön vuonna 2010.
Avustajatoiminnalla tuetaan iäkkäiden sotainvalidien ja muiden sotiemme veteraanien itsenäistä kotona asumista. Avustajiksi palkataan pääasiassa pitkäaikaistyöttömiä, joille hanke toimii ponnahduslautana takaisin työelämään.
Pitkien välimatkojen vuoksi erityisesti Lapissa auto on välttämätön siirryttäessä asiakasperheestä toiseen. Auto mahdollistaa asiakaskäynnit syrjäisimmilläkin alueilla. Ilman autoja moni tehtävään sopiva työhakija jäisi työllistämättä ja palvelujen järjestäminen vaikeutuisi syrjäisimmillä seuduilla.
Autot luovutettiin avustajatoiminnan käyttöön Tornion
Saarenvireessä 26.8. Ne hankittiin Pörhön Autoliike Oy:n kautta, ja autojen
hankintaa olivat tukemassa Avalon, Lapland Hotels, Lappset Group Oy, NET-Matkat,
Nok
ian Renkaat Oyj, Kemin Seudun Osuuspankki, Paakkola Conveyors, PolarHouse,
Sinituote Oy, Kuntoutuskoti Arkipäivä Oy/Pirtakoti, Pörhön Autoliike Oy ja Tapiola.

